Ruotsin puolustusvoimat

Ruotsin puolustusvoimat
Ruotsin puolustusvoimien tunnus
Ruotsin puolustusvoimien tunnus
Valtio Ruotsi
Rooli puolustusvoimat
Koko 20 000 (aktiivipalveluksessa)
30 000 (reservi) [1]
Komentajat
Nykyinen komentaja ylipäällikkö,
kenraali Micael Bydén
Tunnettuja komentajia Sverker Göranson

Ruotsin puolustusvoimat (ruots. Försvarsmakten) on valtiopäivien ja hallituksen alainen viranomainen, jonka tehtävänä on vastata Ruotsin turvallisuudesta. Puolustusvoimat toimivat ylipäällikön (ruots. överbefälhavaren, lyh. ÖB) komennossa.

Ruotsin puolustusvoimat perustuivat vuosisadan ajan asevelvollisuuteen ja aina kylmän sodan loppuun asti lähes jokainen miespuolinen ruotsalainen suoritti varusmiespalvelun. Viime vuosina miesten osuus vähentyi samalla kun naisten osallistuminen asepalvelukseen on huomattavasti kasvanut.milloin? Määrällisen tavoitteen sijasta keskityttiin entistä harvempien, mutta motivoituneimpien varusmiesten kouluttamiseen.

Kesäkuussa 2009 Ruotsin valtiopäivät teki päätöksen ammattiarmeijaan siirtymisestä.[2] Ruotsalaisten sotilaiden palvelu ulkomailla on tähänkin asti perustunut vapaaehtoisuuteen. Ruotsin valtiopäivät sinetöi päätöksen yleisen asevelvollisuuden lakkauttamisesta 19. toukokuuta 2010. Aivan viime vuosina sen suoritti enää 12 prosenttia ikäluokasta.[3] Itämeren alueen turvallisuuspoliittisen tilanteen muututtua 2010-luvun puolivälissä tuli pohdinta asevelvollisuuden palauttamisesta Ruotsiin ajankohtaiseksi.

Maan hallitus päätti maaliskuussa 2017 palauttaa Ruotsiin asevelvollisuuden. Uusi asevelvollisuus koskee sekä miehiä että naisia.[4] Vuodesta 2018 alkaen puolustusvoimat tulee kouluttamaan vuosittain 4 000 asevelvollista. Koulutettavien sotilaiden määrä nousee 8000 henkeen vuodessa 2025 mennessä. Reservin koko nousee vuoteen 2030 mennessä 100 000 sotilaaseen.

Keväällä 2022 Ruotsi päätti hakea Pohjois-Atlantin puolustusliiton jäsenyyttä.[5]

Pääosa Ruotsin puolustusvoimien kalustosta on kotimaisen puolustusteollisuuden valmisteita, jos mahdollista. Raskaasta kalustosta panssarivaunut on hankittu ulkomailta.

  1. Försvarsmakten i siffror
  2. Asevelvollisuus lakkautetaan Ruotsissa HS.fi. Viitattu 16.6.2009.
  3. Ruotsi lakkauttaa yleisen asevelvollisuuden Aamulehti. 19.5.2010. Viitattu 22.5.2010.
  4. Ruotsi palauttaa asevelvollisuuden swedenabroad.com. 3.3.2017. Ruotsin suurlähetystö Helsinki. Viitattu 18.3.2017.
  5. Ruotsi hakee Naton jäsenyyttä yle.fi. 16.5.2022. Viitattu 30.9.2022.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search